lauantai 25. elokuuta 2012

perjantai 24. elokuuta 2012

Tämän takia makron hankin - Gonepteryx rhamni


Vissiinkin sitruunaperhonen  punahatussa - en ole mikään perhostuntija. Kuvasta näkyy myös selvästi, miksi perhoset kukassa viihtyvät. Heteet ovat kuin kullalla silatut.
Voi olla, että jonkun mielestä rajaan kuvia liikaa, mutta pidän siitä että kuvassa on ilmaa, eikä se ole aivan täynnä asiaa. Perhosella on aivan ihanat jalat. .. miten niitä muuten näkisi kuin makron kautta.

Harjoittelua makrolla

Tästä saattaa tulla kaikenlaisia mielleyhtymiä, mutta en voinut vastustaa kiusausta laittaa sitä tänne. Kasvien heteet ovat varmasti kautta aikojen olleet kuvaajien suosiossa. Tämä on päivänliljan houkutuksia perhosille.
Tänään kotiutui Tokina AT-X 100/2.8 macro. Ostin sen uhkarohkeasti käytettynä, mutta aloittelijalle kelpaa vähän käytettykin eikä hintakaan ollut päätä huimaava verrattuna siihen, mitä uusi olisi maksanut. Hyvältä tuntuu. Kiitos luotettavalle myyjälle.

maanantai 20. elokuuta 2012

Japaninpystykorva Aku - paras ystävä


Tämän kuvan Akusta olen julkaissut jo aiemmin puutarhablogissani, mutta mielestäni se ansaitsi paikkansa myös täällä. Kuva on tänä kesänä otettu Tammelan Pyhäjärvellä veneessä.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Clematis viticella - "Purpurea Plena Elegans"


Enemmittä puheitta, kotipihan kaunein kukkija tällä hetkellä.

Mustialan maisemista


Entiseen Kukinkaankartanoon, Mustialaan mennessä, on kivisten porttien päissä vain jalustat jäljellä metallisista kukka-astioista menneiden aikojen muistona.

Lainehtivaa ohrapeltoa, jonka keskeltä muutama
 vehnäntähkä ponnistaa pystyyn sinnikkäästi nojailijoista välittämättä.